Puunkuljetusta jo neljässä sukupolvessa

Puutavarankuljetuksen vahvoja ammattilaisia

Kuljetusliike Hannu Kemppainen Oy:n historia alkaa vuodesta 1957, kun Lauri Kemppainen aloitti autoilijan uransa. Tuohon aikaan puut kulkivat teiltä tehtaille huomattavasti nykyistä yksinkertaisemmilla välineillä, mutta Laurin periksiantamattomuus ja työn arvostus loivat vankan pohjan tulevalle perheyrittäjyydelle.

Vuonna 1968 hänen poikansa Hannu liittyi mukaan toimintaan heti armeijan jälkeen. Hannu kasvoi kirjaimellisesti kuljetusalan arkeen, ja otti vähitellen isänsä rinnalla yhä enemmän vastuuta yrityksen toiminnasta. Kun Lauri yllättäen kuoli 1983, oli luonnollista että Hannu jatkoi perheen kuljetusperintöä yrittäjänä.

Seuraava sukupolvi tuli mukaan vuonna 1994, kun Hannun poika Markku ryhtyi toiseksi yhtiömieheksi – jo ennen kuin hänellä oli edes rekkakorttia. Aluksi Markku hoiti toimistotöitä opiskelun ohessa, ja ajokortin saatuaan vuonna 1995 hän siirtyi vähitellen myös rattiin. Vuosien varrella Markku täydensi osaamistaan käymällä Lieksan Oppimiskeskuksessa, josta hän valmistui ylioppilasmerkonomiksi.

Kesäkuun 1. päivänä 1997 Markku aloitti työnsä päätoimisesti perheyrityksessä. Vuosien mittaan vastuu kasvoi, ja vuonna 2012 toteutuneessa sukupolvenvaihdoksessa Markku otti yritystoiminnan kokonaan harteilleen.

Perinteet jatkuvat jo neljännessä sukupolvessa. Markun poika Teemu on ollut mukana raakapuun kuljetuksessa vuodesta 2019 lähtien. Myös muu perhe osallistuu yrityksen toimintaan eri tavoin – pitäen yhdessä huolta siitä, että yli kuusikymmentä vuotta sitten alkanut työ kuljetusalan parissa jatkuu vakaana ja kehittyy edelleen.

Toiminimihistoria

Lauri Kemppainen,

Lauri Kemppainen Ky 1980-1986

Hannu Kemppainen Ky 1986-1994

Kuljetusliike Hannu Kemppainen Ky 1994-2007

Kuljetusliike Hannu Kemppainen Oy 01.10.2007-

Nykyaikainen kalusto toiminnan kivijalkana

Yrityksen käytössä on kolme nykyaikaista yhdistelmää, jotka takaavat tehokkaan ja luotettavan puutavarakuljetuksen. Kaikki autot ovat Volvo FH16 -malleja, joista vanhin on vuodelta 2020 ja uudemmat vuosilta 2022 ja 2024.

Jokaisessa yhdistelmässä on Hiab Loglift 118S -nosturi, joka mahdollistaa turvallisen ja sujuvan kuormauksen. Perävaunuja on käytössä useita eri-ikäisiä ja eri valmistajien malleja, mikä tuo joustavuutta erilaisiin kuljetustarpeisiin.

Laatu ja ympäristö

Kuljetusliike Hannu Kemppainen Oy Fine Audit Sertifikaatti